Marraskuinen tilannekatsaus tilaltamme

Ilmajokiset maatiaiskanat munivat ahkerasti. Munia riittää taas yli oman tarpeen. Siitosmunia lähetämme postitse muulloin paitsi kovimpien pakkasten aikaan.

Tipulassa odotamme alkutalven ensimmäisiä kuoriutumisia. Ensimmäiset piipittäjät pitäisivät kuoriutua alkuviikosta. Nämä aloittanevat muninnan jo huhtikuussa.

Lampolassa on taas välillä vähän väljempää. Syksyn teuraat ovat jo kaikki lihoina. Seuraavan kerran lihaa jaetaan alkuvuodesta. Ennakkotilauksia lihoista voi jättää kaikenaikaa.

Pässit ovat olleet astutuspuuhissa marraskuussa, joten seuraava karitsointi ajoittuu maaliskuulle.

Lampaat alkavat päästä kesävilloistaan ja pian lähteekin villalasti kehräämölle, joten saamme taas alkuvuodesta lisää värivalikoimaa huovutusvilloihimme.

Taljoja on muutama vielä varastossa. Uusia lähetetään muokkaamolle, kunhan saadaan sopiva pino kasaan.

 

Varaa karitsanlihaa-myös uusi taljaerä saapunut muokkaamolta

Kevään karitsat lähestyvät teuraspainoa. Teurastus loka-marraskuussa.

Varaa omasi hyvissä ajoin. Jakelu ainakin Oulu, Kiiminki, Pudasjärvi, mahdollisesti myös Taivalkoski ja Kuusamo.

Hienopaloiteltu ja vakumiin pakattu karitsa 15e/kg.

Myös jonkin verran lampaanlihaa varattavissa.

Puolikas hienopaloiteltu karitsa

Lue lisää tilauseristä ja hinnoista linkistä Tilaa lampaan- tai karitsanlihaa.

Tilaukset p. 044-9712363/Urpo tai viestillä urpo.viljamaa@gmail.com

 

On aika varata kesäkanat ja -lampaat

Tilalla on herätty taas siihen, että ihmiset alkavat varailla kesäksi seuraa ja piristystä kesäkanoista ja -lampaista. Myymme mielellämme eläimiä vastuuntuntoisille ja eläinrakkaille ihmisille, jotka ovat rekisteröityneet eläintenpitäjiksi.

Ennen kuin päätät hankkia eläimiä kesäksi, tutustu seuraaviin linkkeihin:

Eviran muistilista kesäkanojen pitäjälle

sekä

Eviran muistilista kesä- tai lemmikkilampaiden pitäjälle

Lisätietoa kanoista voi lukea myös Rotukanayhdistyksen sivuilta sekä Munanetistä.

Lampaista löydät lisätietoja Lampolasta.

Autamme myös mielellämme kanoihin ja lampaisiin liittyvissä kysymyksissä.

Soittaa voi numeroon 044-9712363/Urpo.

Kanat häkin ovellakaksi kanaa

Pirjeta karitsoineen

DSCF0330 Veijari ja VieteriLumi ja Valko

Kevään karitsat punnittu – osa painaa jo yli 40 kg

20150804213547 201508042133202015080421510020150804214619

Keväällä syntyneet karitsat ovat saavuttaneet 4 kuukauden iän, joten karitsat on nyt punnittu. Osa on saavuttanut jo yli 40 kilogramman painon, joten teuraspaino saavutettaneen näiden osalta syyskuun aikana. Tuoretta, vähärasvaista, mureaa karitsanlihaa on siis taas tilattavissa entisin hinnoin. Lue lisää linkistä Tilaa lampaan- ja karitsanlihaa.

 

 

Kevään viimeinen mahdollisuus tilata karitsanlihaa

Ensi viikolla (viikko 13) lähtee tilamme tämän kevään viimeinen teuraskaritsakuorma teurastamolle. Lihat jaetaan tilaajille viimeistään pääsiäisviikolla.

Karitsanlihaa on vielä kaksi puolikasta ja yksi etuneljännes. Lisäksi varattavissa on yksi lampaanviulu sekä sisäelimistä kieliä ja maksoja. Ole nopea ja varaa omasi nopeasti taataksesi pääsiäispöytään murean, kotimaisen lihan saannin!

Kaikki liha myydään tuoreena. Toimitus välille Kuusamo-Pudasjärvi-Oulu jakeluautolla ja muualle Suomeen Postin kylmäkuljetuksena. Kylmäkuljetuksen minimitilauserä on puolikas karitsa.

Tilaukset viestillä tai p. 044-3056749.

On aika varata kesäkanat ja -lampaat

Tilalla on herätty siihen, että ihmiset alkavat varailla kesäksi seuraa ja piristystä kesäkanoista ja -lampaista. Myymme mielellämme eläimiä vastuuntuntoisille ja eläinrakkaille ihmisille, jotka ovat rekisteröityneet eläintenpitäjiksi.

Ennen kuin päätät hankkia eläimiä kesäksi, tutustu seuraaviin linkkeihin:

Eviran muistilista kesäkanojen pitäjälle

sekä

Eviran muistilista kesä- tai lemmikkilampaiden pitäjälle

Lisätietoa kanoista voi lukea myös Rotukanayhdistyksen sivuilta sekä Munanetistä.

Lampaista löydät lisätietoja Lampolasta.

Karitsat auringossakanaparvi